Opetussuunnitelman tulevaisuus 2017

Lauantaina 13.12. Otavan Opistossa järjestettiin opetussuunnitelman tulevaisuutta koskeva paneelikeskustelu. Paneelin puheenjohtajana toimi Taru Kekkonen. Paneelissa vaikuttivat Anne Rongas, Pasi Silander, Minna Vähämäki ja Petri Pulkkinen. Paneeli toteutettiin delfoi -kyselynä siten, että panelistit olivat joutuneet vastaamaan ensimmäisen kierroksen kysymyksiin verkossa ennen paneelia. Delfoin toisella kierroksella yleisö sai äänestää panelistien ehdottamista muutosehdotuksista.

http://docs.google.com/File?id=d63x798_50c42m2tvg_b

Yksilö vai yhteisöllisyys?

Paneeli pyörähti käyntiin opetussuunnitelman painotusten pohdinnalla, kun Petri Pulkkinen kritisoi nykyisen opetussuunnitelmaa yksilökeskeisyydestä.

-Tällä hetkellä opetussuunnitelma, ainakin perusopetussuunnitelma, kuvaa vahvasti yksilöä. Oppilaan osaamista kuvataan päätekäyttäytymisenä. Kun otetaan vielä huomioon se, että nykyisessä yhteiskunnassa korostetaan yksilöä suuresti, jonkun on pakko muuttua. Eli uskon, että heilurin on heilahdettava nyt sinne yhteisyyden suuntaan, totesi Pulkkinen.

Myös Pasi Silander kiinnitti huomiota opetussuunnitelman yksilökeskeisyyteen. Hän haluaisi korvata vanhan yksilökeskeisen opetussuunnitelman uudella yhteistoiminnallisella opetussuunnitelmalla. Yhteistoiminta tukisi hänestä nykyistä opetussuunnitelmaa paremmin myös yksilön kasvua.

- Yhteisöllisyys ja yhteistoiminta ovat tulevaisuudessa työkaluja, jolla tuetaan yksilön kasvua, hän ennusti

Myös Minna Vähämäki myönsi opetussuunnitelman korostavan yksilöä, mutta hän ei Pulkkisen ja Silanderin tavoin ollut vielä valmis luopumaan yksilöstä. Vähämäestä koko yksilö-yhteisö-vastakkainasettelu vaikutti keinotekoiselta.

- Pitäisi päästä selville siitä, mistä puhutaan, kun puhutaan yhteisöllisyydestä? Mitä se voi tarkoittaa opetussuunnitelmassa? Itse olen hiukan huolissani siitä, että hypätään yhteisöllisyyden pauloihin ja unohdetaan yksilö, Vähämäki totesi ja peräsi tasapainoa yhteisöllisyyden ja yksilön välille.

Aineista ilmiöihin

Nykyisen opetussuunnitelman ainekeskeisyys puhututti panelisteja. Petri Pulkkinen uskoi ainejaon menettävän jalansijaa tulevaisuudessa. Samaa mieltä oli myös autenttisia oppimisprosesseja peräävä Pasi Silander

- Opetussuunnitelma ohjaa tällä hetkellä varsin simuloituun oppimiseen. Oppiainejako on aikalailla aikansa elänyt. Pääasia on se, että oppimisprosessit ovat autenttisia, vaikka tekeminen ei olisikaan, hän totesi.

Ainejaon tilalle Pulkkinen ja Silander toivoivat koulua ympäröivän maailman ja sen ilmiöiden liittämistä opetussuunnitelmaan.

- Onhan se aika absurdi ajatus, että koulu jaetaan ainekokonaisuuksiin, kun maailma ei kuitenkaan jakaudu niin. Muutos vaatii opettajakoulutuksen uudelleen järjestämisen, Pulkkinen totesi.

Vaikka muutos Pulkkisesta ja Silanderista on väistämätön, se ei ole yhtäkkinen.

- Pitkä matka on kuljettavana, vaikka pieniä askelia on jo otettu, Silander huokaisi.

Myös Anne Rongas ja Minna Vähämäki myönsivät ainejaon keinotekoisuuden, mutta toisin kuin Silander ja Pulkkinen, he eivät laittaisi koko opetussuunnitelmaa uusiksi.

- Pelkään tätä kehityslinjaa, jossa kohta meillä on vain yhteisöllistä, vain ilmiöpohjaista ja vain autenttista, kun mä haluaisin, että kummastakin sekä yksilökeskeisestä ja simulatiivisesta että yhteisöllisestä ja autenttisesta poimittaisiin parhaat puolet, Vähämäki totesi.

Myös Rongas korosti sekä-että -ajattelua.

- Vankasti uskon siihen, että ainejakoisuuden rinnalle tulee ilmiöpohjaisuus, sekä-että –ajatteluna eli rinnalle siihen vierelle. Optimismini syynä on se, että kouluissa työn mielekkyys näkyy. Työn alle uupuvat opettajat ovat toisessa ääripäässä ja innokkaat kehittäjät toisessa ääripäässä, hän totesi.

Opetussuunnitelman merkitys

Mikä on sitten paneelista opetussuunnitelman merkitys opetuksen suunnittelussa? Auttaako opetussuunnitelman muuttaminen, jos opettajat eivät muutu? Panelistit vastaavat, että ei.

- OPS ei nykyiselläkään määrää opetuksen järjestymistä vaan opettajalla on nykyiselläkin valta toteuttaa suunnitelma haluamallaan tavalla. Joten uusi OPS ei tule pelastamaan maailmaa vaan tärkeää on opettajan rooli opetussuunnitelman toteuttajana, kertoi Minna Vähämäki.

Vähämäestä opetuksessa olennaista olisi opettajan luovuuden hyödyntäminen. Jos opettajan luovuutta ei hyödynnetä, on samantekevää minkälaisia OPS:a laaditaan.


Vähämäen kanssa samaa mieltä oli Anne Rongas, joka halusi erottaa toisistaan opetussuunnitelman ja oppimisprosessin.

- Opetussuunnitelma kuvaa oppimistuloksia. Opetusprosessi kuuluu käytännön opetustyöhön. Toivon, että käytännön vapaus jää myös tulevaisuudessa käytännön opetustyöhön, hän kertoi.

Silander ja Pulkkinen eivät ottaneet kommenteissaan kantaa opetussuunnitelman ja opetuksen väliseen suhteeseen, vaan keskittyivät miettimään sitä, minkälaiseksi haluaisivat opetussuunnitelman muuttuvan. Kummatkin näkivät tulevaisuudessa toivoa.

Pulkkinen puhui normiopetussuunnitelmasta, jonka hän toivoi ja uskoi tulevaisuudessa vaihtuvan opastavaksi ja tulevaisuuteen katsovaksi.

- Maailma muuttuu ja myös opetussuunnitelman pitää muuttua. Sitä pitäisi päästä päivittämään useammin ja useampien ihmisten. OPS- vauhti on ollut tähän mennessä perin hidas siihen verrattuna, mitä ulkona tapahtuu, hän totesi.

Myös Pasi Silander kaipasi muutosta opetussuunnitelmaan. Hänestä oppimisen tavoitteena on tuottaa osaamista, ei kompetensseja, joita nykyinen opetussuunnitelma korostaa.

- Opetussuunnitelmasta siirrytään osaamisesta asiantuntija-ajatteluun. Opetussuunnitelman pitää ohjata ajattelua ja toimintaa, ei mitata kompetenssitasoja, hän totesi.

Viitteet

Live-Delfoi-paneeli tallenteena osoitteessa https://admin.emea.acrobat.com/_a780408090/p24307243/

RT Delfoi -äänestys http://v2.edelfoi.fi/fi/groups/ops/queries/ops/ (tunnus "ops2017" ja salasana "tulevaisuus")

Delfoi-kehittäjäyhteisö http://edelfoi.ning.com/group/paja1213122008

Kommentointi
Uusimmat jutut:
Representaatio Pajatuksen viidennen numeron käsitekatsauksessa perehdytään ... Lue juttu
Ajankohtaista:
6.5.2012
Delfoi-työpaja Toukokuun Delfoi-pajassa 11.-12.5.2012 Osmo Kuusi, Anita Rub Lue juttu
30.12.2009
Hyvää uutta vuotta! Metodikasta ja menestyksellistä uutta vuotta 2010! Lue juttu
Metodix uutisia:
6.5.2012
Delfoi-työpaja Toukokuun Delfoi-pajassa 11.-12.5.2012 Osmo Kuusi, Anita Rub Lue juttu
27.6.2007
Sivistysbarometrin väliraportti Sivistysbarometri löytyy nyt myös opetushallituksen verkkosi Lue juttu