Sorrettujen pedagogiikka

Paulo Freire syntyi vuonna 1921 Mejaconissa Brasiliassa keskiluokkaiseen perheeseen. Hän kasvoi aikuiseksi Suuren Depression ja toisen maailmansodan aikana. Hänen nuoruutensa Brasiliassa demokraattinen reformipolitiikka synnytti uudenlaisen tietoisuuden sorrosta ja sortajista. Pian reformipolitiikka synnytti tietysti vastaliikkeen. Freiren aikuisuus olikin yhtä vallankumousta ja vastavallankumousta ja maastamuuttoa. Hän asui elämänsä aikana useissa Latinalaisen Amerikan maissa sekä Yhdysvalloissa ja Englannissa.Freire kuoli vuonna 1997.

Praktis vie muutokseen

Sorrettujen pedagogiikka koostuu neljästä luvusta. Näistä ensimmäisessä Freire pohtii sorrettujen ja sortajien välistä mekanismia ja sitä, miten vallankumous voidaan toteuttaa ilman, että sorrettu muuttuu sortajaksi. Seuraavissa luvuissa ongelmaa lähestytään sorrettujen pedagogiikan avulla.

Freireille dialogissa tapahtuva praktis eli tiedostava toiminta on avain muutokseen. Tärkein viesti on se, että sorrettujen pedagogiikka on luotava sorrettujen kanssa, ei heitä varten. Varsinainen vapautus sorron ikeestä ei synny väkivallan vaan tiedostamisen synnyttämän toiminnan avulla.

Freire sitoo pedagogiikkaansa eksistentiaaliseen fenomenologiaan, humanistiseen marxismiin ja radikaaliin kristilliseen teologiaan. Teorioiden runsaus vaikuttaa siihen, ettei yhteenkään niistä syvennytä perusteellisesti ja paikoin Freiren viittaukset jäävätkin hyvin pintapuolisiksi ja kevyiksi.

Toistoa ilman tositilanteita

Etenkin kirjan kahdessa ensimmäisessä luvussa Freire käyttää paljon voimakasta seitsemänkymmentälukulaista poljentoa, joka on luultavasti omiaan karkottamaan osan lukijoista. Toistoa on paljon, samoin suuria sanoja. Käytännön esimerkkejä sen sijaan saa hakea mikroskoopilla.

Freiren tapa kuljettaa tarinaa vastakohtien kautta, dialektisellä menetelmällä, kuten Tuukka Tomperi esipuheessaan sen kauniisti ilmaiseen, liimaa teokseen väistämättä ”parasta ennen meni jo” - leiman. Lukijan tehtäväksi jää nykyajalle hyödyllisen aineksen suodattaminen ajan patinasta. Hyviä suodattamia ovat Tuukka Tomperin johdanto- luku ja Tuukka Tomperin ja Juha Suorannan jälkisanat. Tomperi ja Suoranta onnistuvat pistämään Freiren Sorrettujen pedagogiikan omaan kontekstiinsa kuitenkaan kutistamatta teosta pelkäksi historialliseksi dokumentiksi.

Suomennus

Sorrettujen pedagogiikan lähtöteksti on englanninkielinen Pedagogy of the Oppressed, jota on tarpeen mukaan täydennetty portugalin ja espanjankielisillä teksteillä. Alkutekstissä valintaa perustellaan sillä, että englanninkielinen lähtöteksti on kieleltään ja rakenteeltaan alkuperäistä tekstiä modernimpi.

Selkeästi suomennoksella halutaankin tuoda Freiren ajatukset nykyhetkeen, päivittää ne. Alkuperäisen teoksen toisteisuutta on poistettu ja poljentoa kevennetty. Klassikkojen päivittämisessä on omat vaaransa ja sudenkuoppansa, joista suomentaja Joel Kuortti välttää useimmat. Tyyli ja poljento ovat tunnistettavaa Freireä. Toistoakaan ei ole poistettu kokonaan. Vuonna 1997 menehtynyt Freire halusi kuitenkin tulla luetuksi ja epäilen suuresti olisinko itse jaksanut lukea häntä alkuperäisessä toistossaan.