Esa A. Luukkanen on perustanut itäkulttuurin tulevaisuutta koskevaa delfoi-tutkimustaan koskevan itäkulttuuri 2040- blogin. Blogissa Esa esittelee tutkimuksen kulkua ja kerätään lukijoiden näkemyksiä, mielipiteitä ja väitteitä tutkimusaiheesta.
Esan vetämä Delfoi - tutkimusprojekti pyörähti käyntiin maaliskuussa 2008. Tutkimuksen avulla pyritään kartoittamaan itäsuomalaisen kulttuurin tulevaisuutta vuonna 2040. Tutkimus toteutetaan eDelfoi -ohjelma-alustalla. Esa itse kuvaa tutkimuksen kulkua seuraavalla tavalla:
- Tutkimuksen tarkoituksena on kerätä aiheen mukaisia, mahdollisia tulevaisuuskuvia, niin toivottuja kuin todennäköisiäkin siitä, mihin suuntaan kulttuurimme ihmisten elämän toiminnallisena osana vaeltaa kulmakunnallamme.
Huhtikuun lopussa blogissa elettiin ensimmäisen kierroksen loppua. Tai oraakkelikierroksen kuten Esa ensimmäistä kierrosta blogissaan nimittää.
Oraakkelikierroksella panelistit ovat määritelleet kulttuurin. Käsitemäärittely on juuri niin laaja ja lavea kuin olettaa saattaa.
- Eräs panelisti jopa kysyi keskustelupalstalla, mikä ei ole kulttuuria?! Esa myhäilee, sillä juuri laajaa ja laveaa määrittelyä hän lähti hakemaankin.
Nyt ensimmäinen kierros on siis ohitse. Toinen kierros häämöttää tulevaisuudessa. Väliaikatiedot tuloksista voi napata lennosta blogista.
Myös niiden, jotka eivät jaa Esan kiinnostuksia tai kulmakuntia, mutta suunnittelevat Delfoi-tutkimusta kannattaa käydä vilkaisemassa blogia, sillä se on myös mainio kuvaus Delfoi-prosessista. Prosessinkuvauksena blogi voikin osoittautua uudelle delfoi-tutkijalle O. Kuustakin kalliimmaksi.