Aika kiinnostaa tulevaisuuden- ja historiantutkijoiden lisäksi filosofeja. Tällä kerralla kirjanurkassa tarkastellaan kahta aikaa pohtivaa ja problematisoivaa teosta.  Paul Virilion Open Sky on vuonna 1997 julkaistu dromologinen eli aikaa kriittisesti tarkasteleva yhdeksään lukuun ja 152 sivuun mahdutettu maailmanselitys. Mireille Calle-Gruberin ja Héléne Cixous`n keskustelusta muodostuva Rootprints: Memory and Life Writing taas tuo nykyhetken ihmisen iholle, yksilön kokemusmaailmaan.

Paul Virilio syntyi vuonna 1932 Pariisissa. Sodan jälkeen hän opiskeli lasimaalaajaksi. Myöhemmin hän vaihtoi lasimaalauksen filosofiaan ja arkkitehtuuriin. Ensimmäiset filosofiset teoksensa Virilio julkaisi 1870-luvulla. Sen jälkeen kirjoja on tullut tasaiseen tahtiin aina viime päiviin asti. Kaikissa teoksissa aika ja sen problematiikka ovat keskeisessä osassa.

Open Sky -teoksessa Virilio esittää kirjassa kolme väitettä. Ensimmäiseksi teknologinen vallankumous on muuttanut maailmaa paitsi etäisyyksien kokemuksen myös materian, kiskojen jne. tasolla.  Toiseksi hän toteaa, että internetin ja muiden digitaalisten medioiden tuoma vallankumous muuttaa etäisyyksiä, mutta ei maisemaa. Internet on siis verkko, ei kiveä ja laastia. Kolmanneksi hän väittää tämän aineettomuuden pakottavan meidät, ihmiset, elämään jatkuvaa nykyhetkeä, epäaikaa ja epätilaa.

Héléne Cixous syntyi viisi vuotta Paul Virilion jälkeen, vuonna 1937, Algeriassa. Hän opiskeli kirjallisuutta Lontoossa, josta myöhemmin muutti Pariisiin, jossa hänelle luovutettiin ensimmäinen naistutkimuksen professuuri Pariisin yliopistossa. Sekä Virilio että Cixous kuuluivat poststrukturalistisiin ajattelijoihin.

Myös Héléne Cixous tarkastelee nykyhetkeä, preesensiä, mutta toisin kuin Virilio hän ei yhdistä sitä vauhtiin vaan pysähtymiseen. Nykyhetki on avoin vain harvoille ja valituille. Yleensä vuodet ovat menneitä tai tulevia, eivät nykyisiä.

Virilion ajantaju on teknologian, vallan, suhteiden ja militarismin aikaa. Cixous´n ajantaju on ajanvirtaan heitetyn yksilön kokemus todellisuudesta. Viriliolle preesensissä eläminen tarkoittaa suhteiden, etäisyyden ja keston, katoamista. Cixous´n ajattelussa preesens on taitelijan ominaisuus.

Cixous puhuu ruumiilla kirjoittamisesta. Ruumiissa olemisesta. Kun ihminen on ruumiissa ja kirjoittaa ruumiista, hän elää sitä seitinohutta hetkeä, joka jakaa menneen ja tulevan. Virilio kirjoittaa kiven korvanneista kaapeleista, teleteknologioista, pikseleistä, absoluuttisesta relatiiviseksi muuttuneesta ajasta.

”Kuinka me voimme enää ennustaa tulevaisuutta, kun kaiken tulevaisuudentutkimuksen välttämätön edellytys historia ja maantiede lakkaavat olemasta sitä, mitä ne joskus olivat?” Virilio kirjoittaa. ”Olla geosentrinen, siksi että me olemme geosentrisiä. Me sanomme, maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet tuleva. Ja kuu on toinen. Miksi me emme kirjoittaisi “de luna á l´autré?”

Héléna Cixous kysyy. Viriliolle ikuinen nykyhetki on dystopia, koska hän tarkastelee sitä rakenteiden tasolla. Cixous´n kiinnostuksen kohde on yksilö, nainen, hän itse, siksi nykyhetki on hänelle utopia.

Cixous ja Viriliota yhdistää kiinnostus ajan problematiikkaan. Teoksissaan he halkovat ja pilkkovat aikaa, mutta eivät koskaan kumarra sitä. Eivät edes silloin, kun kyseessä on kuolema. Aika on suurempi kuin sana. Sana joutuu kulkemaan ajan perässä. Ja aika on aina nopeampi. Tulevaisuus onkin jo tänään. Käsitteenä aika siis pakenee kieltä, tulevaisuutta ja sen tutkimista.

Cixous, Héléne & Calle-Gruber, Mireille 1994. Rootprints. Memory and life writing. Trans. Eric Prenowitz. Routledge. London and New York.

Virilio, Paul 1997. Open Sky. Trans. Julie Rose. Verso. London. New York.