Kuka tekee ja mitä? Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus seurakunnissa.

Tomi Oravasaari

Miksi tutkimaan juuri kirkon vapaaehtoistoimintaa?

Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemian kurssit tulevaisuudentutkimuksesta antoivat minulle reilu pari vuotta sitten kimmokkeen tulevaisuudentutkimukseen. Reilu vuosi sitten etsiskelin aihetta, joka olisi mielenkiintoinen kirkkososiologian näkökulmasta, mutta samalla merkityksellinen kirkon tulevaisuuden kannalta. Valitsin lopulta vapaaehtoistoiminnan, sillä se vaikutti täyttävän hyvin molemmat kriteerit. Myöhemmin minulle selvisi, että juuri organisaationäkökulmasta vapaaehtoistoiminnan tutkimukselle oli olemassa tarvetta ja tilausta.

Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuudenkuvat

Tutkimuksessani selvitin seurakuntien työntekijöiden tulevaisuudenkuvia vapaaehtoistoiminnasta omassa seurakunnassaan. Tulevaisuudenkuvat ovat tulevaisuudentilaa koskevia näkemyksiä. Tulevaisuudenkuvat vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen siten, että ihmiset joko yrittävät mukautua siihen, mitä uskovat olevan tulossa tai siten, että ihmiset pyrkivät toimimaan tietyllä tavalla saavuttaakseen toivomansa tulevaisuuden. Tulevaisuudenkuvat muotoutuvat: 1) Sosio-kultttuurisen tiedon omaksumisesta, joka tuottaa yhteisesti jaettuja mielikuvia, toimintaodotuksia ja valintoja, 2) Tämän tiedon tulkinnasta, jonka yksilö tekee oman kokemuksensa ja elämänhistoriansa perusteella. Sosio-kulttuurinen tieto antaa suunnan ja viitekehyksen yksilöiden tulevaisuudenkuville. Toisaalta yksilön rakentamat tulevaisuudenkuvat sisältävät aunutlaatuisia yksilöllisiä elementtejä, jotka yksilö on hankkinut oman kokemuksensa kautta.

Tutkimuksessani jouduin rajaamaan sosio-kulttuurisen ympäristön tarkastelua, jotta tutkimuskokonaisuus pysyisi mielekkäänä. Keskityin selvittämään tulevaisuudenkuvien taustoja kirkon strategiatyöskentelyn ja seurakuntien työntekijöiden käsityksten pohjalta. Kirkon strategioista pyrin selvittämään, miten niissä on vapaaehtoistoiminta ymmärretty. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa seurakunnat ovat itsenäisiä, joten varsinaisesti kirkon keskushallinnolla ei ole keinoja määrätä seurakuntia noudattamaan kirkolle laadittuja strategioita. Kuitenkin seurakuntia pyritään sitouttamaan yhteisiin linjauksiin ja niitä markkinoidaan työntekijöille. Kirkossa on aiemmin laadittu strategioita vain koko kirkolle, mutta viime vuosina on ryhdytty laatimaan myös työalastrategioita.

Vapaaehtoistoiminta kirkon strategioissa

Tutkimukseni perusteella kirkon strategiatyöskentely on kokonaisuutena melko hajanainen. Samoin vapaaehtoistoiminnan käsittäminen ja tavoitteet ovat vaihdelleet eri vuosina. Kirkon ensimmäisessä strategiassa vuonna 1966 kirkon työntekijöitä kehotettiin ottamaan huomioon yhteistyön tarve vapaaehtoisten seurakuntalaisten kanssa, mutta silti seurakuntalaisia tuli erityisesti tukea heidän arkisessa tehtävässään. Vuonna 1986 käynnistyi Kirkko 2000 –prosessi, joka lopulta koostui kolmesta strategiasta ja jatkui 2000-luvun vaihteeseen saakka. Nyt seurakuntien työntekijöitä kannustettiin jo kutsumaan seurakuntalaisia mukaan ideoimaan ja rakentamaan seurakunnan toimintaa.  Seurakuntia kritisoitiin myös siitä, etteivät ne kyenneet tarjoamaan seurakuntalaisille vastuullisia ja haastavia tehtäviä. Seurakuntalaisia käytettiin seurakunnissa vain vähäpätöisissä avustajan tehtävissä. Myöhemmin työntekijöiden ja seurakuntalaisten yhteistyötä ryhdyttiin kutsumaan yhteiseksi pappeudeksi. Vielä prosessin loppupuolellakin painotettiin, että seurakuntalaisia ei tulisi kohdella alamaisina, vaan ajattelutavan tulisi muuttua ja seurakuntalaiset ottaa aktiivisina toimijoina mukaan.

Kirkossa on 2000-luvulla laadittu tähän mennessä yksi kokonaiskirkon strategia ja useampia työalastrategioita. Vuonna 2002 kehotettiin jälleen seurakuntia luomaan mielenkiintoisia toimintamahdollisuuksia seurakuntalaisille. Vuoden 2003 diakoniastrategiassa nostetaan esille, että seurakuntien diakoniatyö ei voi toimia ilman työntekijöiden ja vapaaehtoisten yhteistyötä. Seurakuntalaisia tulisi tukea löytämään oma tapansa antaa panoksensa yhteisölle. Vuoden 2004 lapsi- ja nuorisotyön strategiassa kehotetaan yhteisölliseen kasvattajuuteen, jossa työntekijät ja vapaaehtoiset toimivat yhdessä. Vasta vuoden 2005 vanhustyön strategiassa nostetaan kuitenkin esille se, mitä kohti kehitys on oikeastaan koko ajan kulkenut.  Seurakunnan työn ei tulisi olla työntekijäkeskeistä, vaan työntekijöiden tulisi toimijoiden sijasta ollakin toiminnan mahdollistajia. Vapaaehtoisten tulisi olla yhteistyökumppaneita, joilla annetaan vastuuta ja koulutusta.

Seurakuntien työntekijöiden kuva vapaaehtoistoiminnasta

Tutkimuksessa seurakuntien työntekijöitä pyydettiin itse kuvailemaan, miksi heidän seurakunnassaan tarjottiin mahdollisuutta vapaaehtoistoimintaan. Tutkimukseen osallistuneista 88,4 prosenttia, eli 236 henkilöä kirjoitti vastauksen kysymykseen. Vastaukset oli mahdollista luokitella kolmeen erilaiseen perustelukategoriaan: käytännölliset perustelut, hengelliset perustelut ja sosiaaliset perustelut. Käytännöllisissä perusteluissa kuvailtiin muun muassa vapaaehtoisten täydentävän palkattujen työntekijöiden työtä ja mahdollistavan erilaisia toimintamuotoja, joihin työntekijöillä yksinään ei ollut resursseja. Hengellisissä perusteluissa katsottiin, että seurakunnan olemukseen kuuluu työn tekeminen yhdessä työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Vapaaehtoistoiminnan ajateltiin myös olevan ihmisille kanava toteuttaa kristillisyyttään. Sosiaalisessa näkökulmassa pidettiin tärkeänä vapaaehtoistoimintaa seurakuntaan sitouttamisessa ja haluttiin vastata ihmisten omaan innostukseen toimia vapaaehtoisina.

Toivottava ja todennäköinen tulevaisuus

Strategioiden perusteella odotin jossain määrin pessimistisiä arvioita vapaaehtoistoiminnan tulevaisuudesta. Kuitenkin kyselyyn osallistuneista 93,9 prosenttia piti toivottavana vapaaehtoistoiminnan lisääntymistä seuraavan 10 vuoden kuluessa. Vain 2 prosenttia piti toivottavana vähenemistä ja 4,2 prosenttia oli tyytyväisiä nykyisenkaltaiseen tilanteeseen. Arviot todennäköisestä tulevaisuudesta olivat jonkin verran pessimistisempiä. Vapaaehtoistoiminnan lisääntymistä piti todennäköisenä 70,8 prosenttia vastaajista. Vähenenemistä piti kuitenkin todennäköisenä jo 15,2 prosenttia vastaajista ja nykyisenkaltaiseen tilateeseen uskoi 14 prosenttia vastaajista. Kaikkein suurin pudotus siirryttäessä toivottavasta tulevaisuudesta todennäköiseen tapahtui kuitenkin niissä, jotka arvioivat vapaaehtoistoiminnan lisääntyvät huomattavasti.  Huomattavaa lisääntymistä piti toivottavana 76,6 prosenttia, mutta todennäköisenä vain 28,4 prosenttia.

Pohdinta

Tutkimuksen perusteella vapaaehtoistoiminta on tällä hetkellä muutosvaiheessa. Viimeisimmät strategiat tukevat vapaaehtoistoiminnan muuttumista ja seurakuntien työntekijöillä on vahva halu lisätä vapaaehtoistoimintaa. Jo nyt työntekijät hahmottavat vapaaehtoisten työnpanoksen seurakunnassa hyvin tärkeänä. Työlle on tarvetta, työn ajatellaan toteuttavan seurakunnan hengellistä tehtävää ja vapaaehtoistoiminnan ajatellaan kehittävän seurakuntaa yhteisönä. Kokonaisuutta katsoen todennäköisissä tulevaisuusarvioissa esitettyyn pessimismiin on kuitenkin syytä. Tutkimustulokset antavat vain vähän viitteitä siihen, että työntekijät olisivat valmiita vuoden 2005 strategiassa kuvattuun toiminnan mahdollistajan rooliin. Vuonna 2006 kirkon vapaaehtoistoiminnan toimintamuodoissa toimi kuitenkin lähes 126 000 ihmistä. Huomattavan vapaaehtoistoiminnan lisääntymisen voisi siis arvioida olevan useita kymmeniä tuhansia ihmisiä.  Osakin tästä ihmismäärästä vaatisi seurakunnissa selkeää lisäpanostusta vapaaehtoisten ohjaamiseen ja kouluttamiseen. Tämä aika taas pitäisi olla valmis siirtämään pois siitä, mikä nykyään ymmärretään varsinaiseksi seurakuntatyöksi. Moni työntekijä on kuitenkin hakeutunut seurakuntaan juuri saadakseen tehdä  varsinaista seurakuntatyötä. Toiminnan mahdollistajan rooli myös poikkeaa paljon siitä, millaisiin tehtäviin seurakuntien työntekijät on varsinaisesti koulutettu. Pitkälle vietynä seurakunnan työntekijän rooli siis muuttuisi vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooliksi, joka todennäköisesti vaatii enemmän johtamisvalmiuksia kuin tällä hetkellä on olemassa. Kirkon vapaaehtoistoiminnan kehityksen suunta vaikuttaa selvältä, mutta vapaaehtoistoiminnan lisääminen vaatii työtä ja kehitystä jokaisessa seurakunnassa.