Kymmenen vuotta tulevaisuutta takana
Menetelmäkasvona Petri Tapio
Petri Tapio liikenteen tulevaisuutta koskevasta, delfoi- menetelmällä toteutetusta väitöstutkimuksesta on nyt 5 vuotta. Vuonna 2002 kasvun rajoja liikenteessä määritteli vielä 1990-luvun lama. Nykyisen kaltaista talouskasvua ei kukaan 14 panelistista osannut ennustaa. Miten panelistin muut skenaariot ovat toteutuneet? Vai ovatko ne? 26.10.2007 Petri Tapio päivitti omaa väitöstutkimustaan ja reflektoi viiden vuoden takaisia menetelmävalintoja Mikkelissä.
”Nyt minulla on siis jo kymmenen vuotta tulevaisuutta takanapäin”, huokaisi Tapio esityksensä aluksi.
Palataan kuitenkin hetkeksi siihen aikaan, kun vuosi 2007 oli vielä tulevaisuutta. Siinä tulevaisuuden historiassa Petri Tapio oli juuri aloittanut liikenteen tulevaisuutta koskevan tutkimuksensa.
”Ymmärsin silloin, että tulevaisuudentutkimuksessa on muitakin kuin deterministisiä ja matemaattisia menetelmämalleja.”
Kaikista mahdollisista tulevaisuudentutkimuksen menetelmistä Tapion saaviin tarttui kriittinen delfoi-menetelmä. Sellainen, jossa paras argumentti ei voita eikä ristiriidoista pyritä eroon.
”Konsensus ei ole ykkösenä minun listallani, kun pitää tehdä Delfoita”, Tapio toteaakin.
Lopulta aineistoksi seuloutui 14 henkinen paneeli. Vain Osmo Kuusi ja Hannu Linturi ovat vetäneet Delfoi-tutkimuksen lävitse pienemmällä paneelilla. Suurin Tapion menetelmällinen oivallus koski kuitenkin aineiston analyysiä, jossa hän analysoi pienellä paneelilla saatuja tuloksia sekä laadullisesti että määrällisesti.
”Ensiksi ajattelin, että jos pysyn näissä käppyröissä, kaikki pysyy hallinnassa”, Tapio naurahtaa esitellessään vanhaa tutkimussuunnitelmaansa. ”Myöhemmin kaikki tietysti muuttui paljon problemaattisemmaksi. Esimerkiksi nyt tekisin ensin haastattelun ja sitten nopean tokan kierroksen enkä päinvastoin.”
Mahdollisista käytännön ongelmista huolimatta Tapion pienellä paneelilla toteutettu erittelevä väitöstutkimus on edelleen yksi mielenkiintoisimmista viime vuosina tehdyistä Delfoi-sovellutuksista, aivan kuten Osmo Kuusi on Delfoi-pajassakin todennut. Tässä numerossa Pajatuksen lukijat saavat tutustua tarkemmin Tapion erittelevään delfoi-menetelmäsovellutukseen.
Nykyisin Petri Tapio toimii erikoistutkijana Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa Turun kauppakorkeakoulussa. Delfoi-kurssin asiantuntijoiden joukossa hänet on voinut tavata vuodesta 2006 lähtien.
Jenni Linturi